TeamViewerin johtoryhmä

Andreas König, Toimitusjohtaja

Andreas König

Toimitusjohtaja

Andreas König on työskennellyt TeamViewerin toimitusjohtajana toukokuusta 2015 alkaen. Tarmokkaana ja sinnikkäänä henkilönä tunnettu Andreas toimi aiemmin Swisscom Ltd:n hallituksen jäsenenä ja Swisscom IT Servicesin toimitusjohtajana, jolloin hän yhdisti menestyksekkäästi kaksi liiketoimintayksikköä yhdeksi 4 500 työntekijää käsittäväksi kokonaisuudeksi.

1996 - 2012 Andreas toimi lukuisissa johtotehtävissä NetAppilla, joka on johtava yhdysvaltalainen tallennus- ja tietojenhallintaratkaisujen tarjoaja. EMEA-alueen varatoimitusjohtajana ja pääjohtajana hänellä oli merkittävä rooli yrityksen perustamisessa ja liiketoiminnan laajentamisessa Euroopan markkinoille. Hänen johdollaan yrityksen työtekijämäärä kasvoi yli 2 000 henkilöön ja vuosittainen liikevaihto noin 2 miljardiin dollariin.

Andreas on opiskellut konetekniikkaa ETH Zürichin teknillisessä yliopistossa.

toht. Thomas Nowak, Talousjohtaja

toht. Thomas Nowak

Talousjohtaja

Thomas Nowakista tuli TeamViewerin talousjohtaja syyskuussa 2016. Thomas siirtyi TeamViewerin palvelukseen Vodafonelta, missä hän työskenteli yli kahdeksan vuoden ajan kumppanuusmarkkinaosaston johtajana ja myöhemmin talousjohtajana toimipaikkoinaan Alankomaat, Britannia ja Saksa. Viimeiset kolme vuotta hän toimi Kabel Deutschlandin hallintoneuvoston jäsenenä ja tarkastuskomitean puheenjohtajana.

Thomakselle on kertynyt vakuuttavan ammattiuransa aikana yli 20 vuoden kokemus tekniikan alalta, minkä lisäksi hän on suorittanut taloustieteiden tohtorin tutkinnon Westfaelische-Wilhelmsin yliopistossa Münsterissä, Saksassa. Vaikuttavan uransa rahoitusalalla hän aloitti vuonna 1995 Hoechst AG:n palveluksessa yrityksen hallinto- ja kehitysjohtajana.

Bernd Miehler, operatiivinen johtaja.

Bernd Miehler

Operatiivinen johtaja

Bernd on toiminut TeamViewerin operatiivisena johtajana syyskuusta 2014 lähtien. Hän valvoo yrityskehitystä ja vastaa Program Office-, liiketoimintatieto- ja datatiedeasioista. Hänen tiimiensä vastuualueisiin lukeutuvat liiketoimintasuunnittelu, yritysstrategia, fuusiot ja yrityskaupat (M&A-toiminta) sekä hankinnat.

Aiemmin Bernd toimi Program Office -johtajana ja yhtymän johtoryhmän jäsenenä Jet Aviation AG:ssä, joka on johtava kansainvälinen ilmailualan yritys. Hän vastasi yhtiön muutosten toimeenpanosta ja kahden yrityskaupan integroinnista. Sitä ennen hän toimi ylemmissä johtotehtävissä Global Management Consultancy A.T. Kearneyllä, missä hän vastasi operatiivisesta ja M&A-toiminnasta. Asemapaikat sijaitsivat Brasiliassa ja Saksassa, missä hän työskenteli pääasiassa kansainvälisten projektien parissa.

Bernd on opiskellut liiketaloutta ja prosessitekniikkaa Saksassa Stuttgartin yliopistossa ja Yhdysvalloissa Massachusettsin yliopistossa, Dartmouthissa.

Kornelius Brunner, Tuotehallinta- ja tietohallintojohtaja

Kornelius Brunner

Tuotehallinta- ja tietohallintojohtaja

Kornelius Brunner on toiminut TeamViewerin tuotehallinta- ja tietohallintojohtajana elokuusta 2016 lähtien. Yrityksen alkuperäiseen johtoon kuuluva Kornelius työskenteli aiemmin TeamViewerin tuotehallinta- ja tutkimus- ja kehitysjohtajana. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus ohjelmistokehitysalalta, minkä lisäksi hän vaikuttanut merkittävästi TeamViewerin liiketoiminnan laajentamiseen perustamisvuodesta 2005 lähtien.

Ennen kuin Kornelius aloitti työskentelyn TeamViewerilla, hän toimi useissa erilaisissa ohjelmistokehitys- ja avainasiakkuuksien hallintatehtävissä Rossmanith GmbH:ssa, joka on laadunvalvontaratkaisuja ja ISO 9001 -sertifiointeja tarjoava yritys, sekä IQmentilla, joka tarjoaa verkkopohjaisia verkkokaupan ja sisältöjen hallintaratkaisuja.

toht. Mike Eissele, Vanhempi tekninen johtaja

toht. Mike Eissele

Vanhempi tekninen johtaja

Mike Eissele on toiminut TeamViewerin vanhempana teknisenä johtajana kesäkuusta 2016 alkaen. Sitä ennen hän työskenteli TeamViewerin teknisenä johtajana. Mike aloitti työskentelyn TeamViewerilla vuonna 2009 ohjelmistokehityspäällikön tehtävissä ja siitä lähtien hän on vastannut kaikkien TeamViewer-tuotteiden kehitykseen ja käyttöönottoon erikoistuneen tiimin johtamisesta.

2003 - 2009 Mike toimi tutkimusassistenttina Stuttgartin yliopiston visualisoinnin tutkimusryhmässä. Hän suoritti luonnontieteiden tohtorin tutkinnon tietojenkäsittelytieteestä ja julkaisi lukuisia laadukkaita visualisointiin ja tietokonegrafiikkaan liittyviä artikkeleita.

Mike on opiskellut tietojenkäsittelytiedettä Stuttgartin yliopistossa keskittyen erityisesti visualisointiin, tietokonegrafiikkaan ja hajautettuihin järjestelmiin. Tietojenkäsittelytieteen maisteriksi hän valmistui vuonna 2002.

Stefan Prestele, Markkinointijohtaja

Stefan Prestele

Markkinointijohtaja

Stefan Prestele TeamViewerin markkinointijohtaja. Hänet tunnetaan tarkasta kyvystään arvioida, määrittää, ottaa haltuunsa ja toteuttaa dynaamisia ja maailmanlaajuisia markkinointistrategioita. Stefan aloitti työskentelynsä TeamViewerilla heinäkuussa 2016. Hän on vastuussa kaikista markkinointistrategioista mukaan lukien tuotteiden ja palveluiden kysynnän luominen markkinoille, kasvuhakkerointi, digitaalinen markkinointi, suhteet viestimiin ja analyytikkoihin, tuotemarkkinointi, kenttämarkkinointi, asiakasuskollisuus ja sissimarkkinointi.

Ennen TeamVieweria Stefan työskenteli markkinointijohtajana Unifylla, jossa hän menestyksekkäästi suunnitteli, toteutti ja arvioi markkinointia maailmanlaajuisessa Digital first -strategiaa ilmentävässä markkinointitiimissä. Sitä ennen hän työskenteli Parallelsilla markkinointijohtajana Seattlessa, jossa hän kehitti ja käyttöönotti maailmanlaajuisen kohdemarkkinointi- ja kasvustrategian, joka sisälsi myös uusien tilaustuotteiden käyttöönoton.

Stefan on toiminut monissa avaintehtävissä markkinoinnin ja PR-toiminnan alalla viimeisten 20 vuoden ajan sellaisissa tunnetuissa yrityksissä kuten Adobe Systems ja Macromedia.

Raffi M. Kassarjian, IoT:n ja Monitiksen pääjohtaja

Raffi M. Kassarjian

IoT:n ja Monitiksen pääjohtaja

Raffi Kassarjian on työskennellyt IoT:n ja Monitiksen pääjohtajana tammikuusta 2016. Ennen TeamViewerille tuloaan Raffi toimi yhden Armenian johtavista yleispankeista Converse Bankin tuotehallinta-, markkinointi ja yksityisasiakassektorin johtajana. Ennen tätä Raffi oli iCON Communicationsin toimitusjohtaja. Yritys oli yksi maan uraauurtavista langattomien internetpalvelujen toimittajista.

Ennen muuttoaan Armeniaan hän toimi Fair Isaac Corporationin (NYSE:FICO) varatoimitusjohtajana ja pääjohtajana. Hän lanseerasi Fair Isaacin ensimmäisen internetpalvelun pian yrityksen palvelukseen astumisensa jälkeen vuonna 1999. Myöhemmin hän valvoi useita tulostilejä, joiden arvo oli 20 % yrityksen tuloista. Hän oli myös jäsenenä yrityksen johtoryhmässä.

Ennen Fair Isaacia hän toimi vanhempana johtajana Accenturen (aikaisemmin Andersen Consulting) strategisten palveluiden ryhmässä, jossa hän johti finanssipalveluiden, tietoliikenteen ja korkean teknologian asiakkaiden strategiasitoumuksia.

Raffilla on humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto ja MBA-tutkinto Stanfordin yliopistosta.

Alfredo Patron, Yrityskehitysjohtaja

Alfredo Patron

Yrityskehitysjohtaja

Alfredo Patron on TeamViewerin yrityskehitysjohtaja. Hän on tunnettu innovatiivisesta tavastaan luoda kumppanuussuhteita, jotka johtavat liiketoiminnan kasvuun. Alfredo aloitti TeamViewerin yrityskehityksen johtotehtävät toukokuussa 2015. Hän toimii San Franciscon lahden ympäristössä.

Ennen TeamVieweria, vuosina 1998 - 2015, Alfredo työskenteli Skypellä ja Microsoftilla lukuisissa eri johtotehtävissä ja kansainvälisissä asemapaikoissa, mukaan lukien Meksiko, Britannia ja Yhdysvallat. Tuona aikana hän johti tiimejä, jotka keskittyivät huippusovelluksia, kuten Office, Skype, Bing, Onedrive ja Onenote, koskeviin sopimuksiin. Lisäksi hän toimi EMEA-alueen Windows Phonen myynti- ja markkinointitiimin johtajana.

Alfredo on suorittanut Universidad Anahuac del Surin yliopistossa Mexico Cityssä luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon pääaineenaan järjestelmätekniikka. Lisäksi hän on suorittanut markkinointialan tutkinnon Kellogg School of Managementissa. Hänellä on myös innovaatio- ja yrittäjyystutkinto Stanfordin yliopistosta.

Patryk Wlodarczyk, Tietotekniikkajohtaja

Patryk Wlodarczyk

Tietotekniikkajohtaja

Patryk Wlodarczyk on TeamViewerin tietotekniikkajohtaja. Patryk on työskennellyt TeamViewerilla huhtikuusta 2016 alkaen ja on siitä lähtien johtanut yrityksen maailmanlaajuista IT-osastoa.

Patryk tuli TeamViewerille Brainloop AG:lta, jossa hän toimi tietotekniikkajohtajana keskittyen IT-muutokseen, IT-strategiaan ja IT-järjestelmien hoitoon ja suunnitteluun. IT- ja palvelinkeskustoimintojen johtajana hän vastasi SaaS-käyttöympäristöistä kahdeksassa maassa. Tänä aikana Patryk johti useita kansainvälisiä tiimejä ja kansainvälisiä projekteja maailmanlaajuisesti aina startupeista suuriin yrityksiin. Hän on työskennellyt IT-alalla jo 15 vuoden ajan ennen TeamViewerille tuloaan.

Hänellä on luonnontieteiden kandidaatin tutkinto tietotekniikassa puolalais-japanilaisesta tietotekniikkainstituutista.